Pennut jo viikon vanhoja

Eilen pennuilla oli 1 vko synttärit. Sen kunniaksi pennuista löytyy uudet kuvat S-pentueen sivuilta. Kaikki voivat hyvin. Dira oli hieman levoton pe-la päivinä eikä enää viihtynyt pentulaatikossa. No levottomuuden syyksi selvisi nälkä! Nyt on sitten mamman ruokavaliota säädetty edelleen tuhdimmaksi ja taas on rauha maassa. Dirahan on aivan uskomattoman hyvässä kunnossa! Se olisi ihan valmis lähtemään kisaradoille juoksemaan. Mutta nyt taidetaan kuitenkin tyytyä vain takapihalla pallon perässä juoksemiseen.

Kasvua pennuilla on tapahtunut seuraavanlaisesti ensimmäisen viikon aikana:

(1. paino syntymäpaino, 2. paino 7vrk iässä)

Pentu 1: 190g –  381g

Pentu 2: 353g – 634g

Pentu 3: 284g – 542g

Pentu 4: 291g – 565g

Pentu 5: 288g – 573g

 

Kuvaussessio voi olla väsyttävää puuhaa.

Pennut 3 vrk

Pennut syövät ja nukkuvat. Pentulaatikossa on hiljaista ja välillä käy tyytyväinen tuhina. Kaikki on siis niin kuin pitääkin olla.

Pentujen kasvu on ollut huimaa ja tytöt alkavatkin olla pulskia pieniä marsuja. Pikkujätkä on aiheuttanut vähän huolta, kun ei paino meinannut lähteä nousuun, mutta nyt sekin jo kasvattaa painoaan erinomaisesti. Poika on pienin pentu, mikä meille on ikinä syntynyt, vain 190g. Pienestä koostaan huolimatta pikkutyyppi on hurjan sisukas kaveri; aina parhaalla tissillä ensimmäisenä, eikä yhtään jää tyttöjen jalkoihin.

Pentu 1, syntymäpaino 190g – 3vrk 239g = +49g, 26%

Pentu 2, syntymäpaino 353g – 3vrk 453g = +100g, 28%

Pentu 3, syntymäpaino 284g – 3vrk 407g = +123g, 43%

Pentu 4, syntymäpaino 291g – 3vrk 414g = +123g, 42%

Pentu 5, syntymäpaino 288g – 3vrk 408g = +120g,  42%

14.10.17 pennut ovat syntyneet!

Tuli siinä valvottua koko yö synnytystä odotellessa. Diran lämmöt laskivat tosiaan eilen puolilta päivin ja pysyivätkin alhaalla yli puolen yön. Yön mittaan ravattiin ulkona tiheään tahtiin ja Dira oli melko tuskainen.

Supistukset alkoivat n. 3.30 ja Dira rauhoittui pentulaatikkoon. 04.00 syntyi ensimmäinen pentu, pieni pikimusta poika 190g. Pian supistukset alkoivat uudelleen ja Dira teki kovasti töitä saadakseen 353g painavan mustan tytön maailmaan klo 04.50. Kolme seuraavaa syntyivät paljon helpommin ja Dirakin rauhoittui huomattavasti. Olin ihmeissäni kuinka levoton se oli kahden ensimmäisen synnyttyä, kun edellisessä synnytyksessä se oli viilipytty. Ei sillä, hommansa se hoiti silti mallikelpoisesti. 05.45 syntyi kolmas pentu; punainen tyttö 284g. 06.15 neljäs pentu; punainen tyttö 291g ja 06.50 homma oli valmis mustan nartun 288g myötä.

Hetken vielä odoteltiin, joskos bonuspentu vielä syntyisi, mutta heti viidennen putsattuaan Dira nukahti niin levollisesti, että saattoi päätellä, että pennut olivat tässä. Sitten pissalla ja pesulle ja koko konkkaronkka nukkumaan söpön tuhinan täyttäessä huoneen. <3

13.10.17 lämmöt laskuun

Tänään puolilta päivin mittasin Diran lämmön 36,8 c. Tätä ennen on lämpö heijannut 38 asteen molemmin puolin. Mutta nyt on tapahtunut selkeä lasku. Diraa selkeästi supistelee jo jonkin verran ja läähättelee ja nuoleskelee itseään hieman levottomana. Aamulla kuitenkin ruoka vielä maistui.

Eli jos vanhat merkit paikkansa pitää meillä synnytetään viimeistään huomenna!

 

14.9.17 Ultra

14.9. meillä oli Sannan kanssa treffit Kruunupyyssä Koronovet eläinklinikalla. Enhän minäkään voinut jättää ultraa väliin, sen verta jännitti, että onko kauan odotettuja pentuja tulossa.

Ensi laskemalla pentuja näkyi jopa kuusi. Sitten käännettiin Diran asentoa ja pentuja löytyikin enää vain kolme. Pentuja siis on, jotain kolmen ja kuuden väliltä! Huippu-uutisia! <3

 

Ruotsin reissu

14.8.17 lähdimme Diran omistajan Sannan kanssa Ruotsiin astutusmatkalle. Tiistaina 15.8.17 saavuimme Erikan Spiron omistajan luokse Härnosandiin. Eikä siinä kauaa mennyt kun ensimmäinen astutus oli tapahtunut. Ei tarvittu apuja, eikä oikein tarvinnut Spiron edes liehitellä morsiantaan, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Puolisen tuntia pariskunta lepäili, jonka jälkeen hoitivat homman uudelleen! Kahtena seuraavana päivänä hyvä kun saatiin morsian autosta, kun homma oli jo käynnissä. Näin helppoa astutusta en ole vielä nähnyt.

Koko reissun Dira oli niin rennosti kuin vain olla voi. Ei jännittänyt laiva tai hotellit. Yöt nukkui minun kainalossani, vaikka mammankin kainalo oli tarjolla. 🙂