Joulu on taas

Paljon on tapahtunut joulukuun aikana. Pennut yhtä lukuun ottamatta ovat lähteneet omiin koteihinsa. Samoin mammakoira Dira. Dira lähti kotiin yhdessä tyttärensä Alman (Sitä saa mitä tilaa) kanssa. Pieni reissupentu Tuli (Soonmoro) matkusti viikko sitten Wieniin ihan yksinään ja olihan pentu selvinnyt matkasta loistavasti! Xena (Sattuuhan sitä) odottaa vielä omaan kotiin pääsyä meillä helmikuun alkuun asti. Se kun muuttaa Ruotsiin ja sinne saa pennun viedä vasta 15 viikkoisena.

Kaikilla naperoilla menee uusissa kodeissaan paremmin kuin hyvin. Kaikki ovat olleet todella reippaita ja tasapainoisia pikkutyyppejä. Olen näistä kyllä todella ylpeä!

Tuloksia:

Vänkä (Pähkähullun Ongelma) tehtaili itselleen vihdoin toisen nolla ykkösissä. Oli tällä kertaa tähtien asento oikea! Tuo koirahan on ihan todella taitava, mutta kisoissa ei vain olla samalla radalla tai kartalla. Turhauttavaa…

Lenni (Pähkähullun Ripan kannoilla) korkkasi ohjaajansa mammaloman jälkeen kakkosluokan ja vetäisi samantien kaksi LUVAa. Huisia!

 

Sitten pentujuttuja… Snadi on aloittanut juoksunsa ja saapuu huomenna tapaamaan sulhoaan Vänkää.