Dira saapui tänään meille. Nyt alkaa piinaavan jännittävä loppuodotus. Viikon päästä on vielä röntgen, jotta tiedän montaako pentua odottaa syntyväksi. Ainakin Dira on huomattavasti isompi jo nyt kuin kahdessa edellisessä tiineydessä. Nyt on jopa jo rauhoittunutkin. Viime pentueessa riekkui normaaliin malliin vielä paria päivää ennen synnytystä.
K-pentue tulossa
Ruotsin reissuhan ei mennyt ihan putkeen. Liikkeellä oltiin ihan liian aikaisin. Siispä oli vaihtoehto B:n vuoro. Olin miettinyt Kimiä Diralle jo Diran viime pentueen kohdalla, joten valinta oli helppo kääntyä Satun puoleen ja ehdottaa treffejä Kimin kanssa. Kolmannet treffit tuottivatkin jo tulosta!
Dira on ultrattu kantavaksi 2.5.2019. Pentuja odotellaan siis syntyväksi toukokuun viimeisellä viikolla.
