Pennut syntyneet!

5.9.2018 näki päivänvalon uusi Pähkähullu pentue.

Snadi tuli luoksemme 1,5 viikkoa aikaisemmin. Se on yllättävän hyvin sulahtanut perheemme arkeen mukaan. Lapset on ok, kissat on ok, meidän lauman koirat ei niinkään, mutta pärjätään.

Tiineysvuorokausi 59 Snadin lämmöt tipahtivat. Yö oli levoton ja pissillä käytiin tiheään tahtiin. Vielä aamulla 7.30 lämpö oli alhaalla, joten ajattelin, että on ihan turvallista lähteä töihin. Mieheni jäi kotiin. 10.05 tuli puhelu; ” Se taitaa synnyttää”. Lähdin juosten töistä ja päästyäni pentuhuoneeseen oli ensimmäinen pentu juuri syntynyt ja Snadi sitä hienosti avasi sikiökalvoista. Kello oli 10.15. Kello 11.25 olivat kaikki pennut maailmassa! Helpoin ja nopein synnytys ikinä! Snadi hoiti hommat ihan itse.

10.15 blue merle uros 313g

10.35 blue merle uros 318g

11.05 blue merle narttu 238g (töpö häntä)

11.25 musta narttu 313g

Snadi oli koko ajan synnytyksessä ja sen jälkeen hyvin hermostuneen oloinen. Läähätti TODELLA paljon, aivan koko koira tärisi. Se nuoli pentuja lähes maanisesti, eikä ruoka maistunut. Päivä meni ihan ok ja illalla lähdin jopa agilitytreeneihin. Mutta yöllä levottomuus paheni. Snadi ei tähän mennessä ollut nukkunut yli kahteen vuorokauteen. Kieli meni rikki pentujen nuolemisesta, pentujen paino kääntyi laskuun, Snadi vinkui ja pennut huusivat, KOKO yön. Aamulla viimeinen pisara oli, kun mammakoira oli viiden minuutin poissaoloni aikana muuttanut pesueensa pentuhuoneen sohvalle. Sydän jätti pari lyöntiä väliin tämän nähdessäni.

Onneksi luottoeläinlääkärini Seinäjoen Mai-vet otti meidät vastaan ylimääräisenä ennen muita potilaita. <3 Kiitos Mai-vet! Snadilla oli tulehdusarvot korkealla ja yhdessä nisässä jonkinlainen muutos, todennäköisesti maitorauhasessa jotain ongelmaa ja tämä nyt tulehtunut. Antibiootit matkaan, kipulääke pistoksena ja varoiksi lisää kotiin mukaan ja homma hoidettu. Pari tuntia kotiin pääsyn jälkeen Snadi nukkui pitkin pituuttaan pentulaatikossa ja pennut olivat täydellisen tyytyväisiä ja hiljaa! Voi tuota näkyä, autuutta. <3 Nyt voi siis niin mamma kuin pennutkin hyvin. Painot ovat kääntyneet nousuun ja mamma tyyni ja rauhallinen.

Kuva eläinlääkäristä.

 

Joulu on taas

Paljon on tapahtunut joulukuun aikana. Pennut yhtä lukuun ottamatta ovat lähteneet omiin koteihinsa. Samoin mammakoira Dira. Dira lähti kotiin yhdessä tyttärensä Alman (Sitä saa mitä tilaa) kanssa. Pieni reissupentu Tuli (Soonmoro) matkusti viikko sitten Wieniin ihan yksinään ja olihan pentu selvinnyt matkasta loistavasti! Xena (Sattuuhan sitä) odottaa vielä omaan kotiin pääsyä meillä helmikuun alkuun asti. Se kun muuttaa Ruotsiin ja sinne saa pennun viedä vasta 15 viikkoisena.

Kaikilla naperoilla menee uusissa kodeissaan paremmin kuin hyvin. Kaikki ovat olleet todella reippaita ja tasapainoisia pikkutyyppejä. Olen näistä kyllä todella ylpeä!

Tuloksia:

Vänkä (Pähkähullun Ongelma) tehtaili itselleen vihdoin toisen nolla ykkösissä. Oli tällä kertaa tähtien asento oikea! Tuo koirahan on ihan todella taitava, mutta kisoissa ei vain olla samalla radalla tai kartalla. Turhauttavaa…

Lenni (Pähkähullun Ripan kannoilla) korkkasi ohjaajansa mammaloman jälkeen kakkosluokan ja vetäisi samantien kaksi LUVAa. Huisia!

 

Sitten pentujuttuja… Snadi on aloittanut juoksunsa ja saapuu huomenna tapaamaan sulhoaan Vänkää.

 

 

Pennut 6 viikkoa

Kaikilla pennuilla on nyt omat kodit ja jakokin tehtynä, kuka menee minnekin. Sitä saa mitä tilaa lähtee Diran mukana Kokkolaan, Sisu jo syntyessään muuttaa Helsinkiin, Sattuuhan sitä jää meille vielä viikoiksi, kunnes 15 viikon iässä lähtee Ruotsiin, Soonmoro lentää Itävaltaan ja Siinä se on muuttaa Vaasaan. Ihanat kodit tiedossa jokaiselle!

Viime viikolla pennut kävivät silmätarkastuksessa ja kaikki oli kunnossa. Erityismaininnan ne saivat hyvästä ja reippaasta käytöksestä. Torstaina käytiin kylässä pentujen isoveljen Lennin luona ja hurjan reippaita pikkutyypit olivat vieraassa ympäristössä. Tällä viikolla on aloitettu ulkoilut hyytävässä ja kosteassa säässä. Onhan se jännää pentujen mielestä, mutta yllättävän rohkeita ovat tutkiessaan takapihaa.

Pennut 5 viikkoa – NIMET

Pennuilla on ollut touhun täyteinen viikonloppu, kun mammakoiran oma mamma Sanna oli kylässä koko viikonlopun. Kyllä on pentuja paijattu ja pyöritelty ja löytyihän sieltä se sopiva pentunen lähtemään sitten kotiin Diran kanssa joulukuussa.

Niin ja pennuilla on nimet:

  1. Pähkähullun Sisu jo syntyessään
  2. Pähkähullun Sitä saa mitä tilaa
  3. Pähkähullun Sattuuhan sitä
  4. Pähkähullun Soonmoro
  5. Pähkähullun Se on siinä

Nyt pennut on sirutettu ja rekisteröity. Tiistaina on vuorossa silmäpeilaus.

Luonne-eroja näkyy jo selkeästi.

Sisu on hurmuri ja reipas tyyppi pentulaatikossa, mutta pentuhuoneen ulkopuolinen maailma hirvittää pikkukaveria hurjasti. Sisu tarvitsee aikaa.

Mursua ei elämä paljoa hetkauta. Se valloittaa taloa aivan yksinään häntä iloisesti töttöröllä. Tykkää leikkiä ja kirmaa ihmisen luo heti kutsuttaessa.

Kajalla ei virta lopu! Se on uskomaton puuhastelija, joka jo kovalla äänellä vaatii pääsyä suljetuista ovista. Ei ole paikkaa mitä se ei tutkisi. Sitä ei paljoa muiden pentujen seura nappaa, vaan itsekseen puuhailu on paljon kivempaa.

Tulilla on pieni jarru uusissa tilanteissa, mutta nopeasti pääsee yli asioista. Aina kuitenkin pitää ottaa pieni tuumaustauko. Leikissä sitä ei selätetä, ei muut pennut, ei ihminen, ei mammakoira.

Esmeralda on edelleen ihmisten kullannuppu ja tukeutuu paljon ihmiseen. Se on todella sosiaalinen. Se on hyvin äänekäs. Tutkii paikkoja suht reippaasti, mutta suusta pääsee koko ajan piip piip. Esmeralda leikkii jo lelulla ihmisen kanssa ihan tosissaan eikä päästä irti saaliistaan.

Pennut 4 viikkoa ja kasvattien tuloksia

Toivo (Pähkähullun Onninpoika) tokoili eilen itselleen toisen EVL1 tuloksen pistein 284,5p, jolla toinen sija. Enää yhtä uupuu valionarvoon! Onnea Anne ja Toivo!

Vängän (Pähkähullun Ongelma) kanssa kisattiin agiltyssä kolmen radan verran tuloksina 15, hyl ja 5, jolla 1. sija. Harmittavia pieniä virheitä, mutta on mulla vaan pätevä koira!

 

 

 

 

 

 

 

 

Pennut täyttivät eilen jo 4 viikkoa.

Aika kuluu nopeasti ja meno kasvaa päivä päivältä. Viikon aikana on käynyt päivittäin vieraita pentuja tervehtimässä ja kiinteää ruokaa syödään jo ahnaasti. Pennut ruokin pentunappuloilla ja raakaruualla. Jauheliha maistuu huomattavasti paremmin kuin nappulat.

Ainakin yksi pennuista etsii vielä sitä oikeaa ihmistä! Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on tarjota harrastava koti.

Pennut 2,5 viikkoa

Lauantaina pennut täyttivät jo 2 viikkoa. Välietapin kuviakaan en kerinnyt ottamaan ajoissa, kun oli niin toiminnan täytteinen viikonloppu. Hupsin kanssa oltiin lauantaina Janika Majasaaren agilitykoulutuksessa ja jäi todella paljon oppeja käteen! Hups on aivan huisin mainio pieni aussien alku. Sunnuntaina olikin Aadan vuoro ohjastaa Hupsia Lagun junnutiimin koulutuksessa. Tytär kyllä kohta pieksee äitinsä ohjauksessa… Taitaa samalla lähteä äitin koirakin. 😀

Mutta ne pennut… Loppuviikon/viikonlopun aikana ovat silmät avautuneet ja kuuleekin ne jo. Touhu lisääntyy pentulaatikossa päivittäin ja kiinnostus ulkomaailmaa ja ihmisiä kohtaan kasvaa koko ajan. Aada viettää suurimman osan vapaa-ajastaan pentulaatikossa istuen ja pennut kiipeävät tytön syliin nukkumaan.

Pentu 5, lasten lemppari Esmeralda, on selkeästi muita edellä kehityksessä ja istuskeli laatikossa katsellen ympärilleen, kun muut vielä ryömivät. Silmätkin aukesivat kaksi päivää muita aiemmin. Esmeralda (lasten nimeämä) on tällä hetkellä myös selkeästi sosiaalisin ihmisiä kohtaan.

Pentu 2, Mursu, on pennuista ärhäköin. Tänään leikkasin pentujen kynnet ensimmäisen kerran ja eihän siitä tämän kanssa meinannut mitään tulla, kun kiljui ja rimpuili minkä ehti. Tänään myös nauroin katketakseni sen kiivetessä Diran päälle muristen painimaan ja voi sitä murinaa, kun Dira sen pökkäsi alas kaulastaan.

Pentu 1, Sisu, on selkeästi muita jäljessä kehityksessä. Luulen, että se on saanut alkunsakin muita myöhemmin. Se nukkuu eniten ja kävely on vielä kaikista huojuvinta. Se rauhoittuu ihanasti ihmisen syliin. Joskin kynsiä leikatessa yllätyin siitä, kuinka kovasti kiltti pikkupoika laittoi vastaan.

Pentu 3, toinen kaksosista, (näille pitäisi keksiä erilliset lempinimet) tykkää kovasti myös ihmisestä. Tyttö on hyvin käsiteltävissä ja kynsien leikkuu sujui todella helposti. Tämä pentu tuntuu tällä hetkellä melko itsenäiseltä. Sillä ei ole vielä silmät auenneet ihan auki asti.

Pentu 4, toinen kaksosista, tuntuu myös kiltiltä tyypiltä. Harjoittelee jo painia muiden pentujen kanssa. Suht hyvin käsiteltävä, mutta kyllä tämänkin pennun kanssa keskusteltiin leikataanko kynsiä vai ei. Tämä tyttö on valtavan kaunis!

Pentujen painot tänään:

  1. 857g
  2. 1283g
  3. 1144g
  4. 1173g
  5. 1190g

Pennut jo viikon vanhoja

Eilen pennuilla oli 1 vko synttärit. Sen kunniaksi pennuista löytyy uudet kuvat S-pentueen sivuilta. Kaikki voivat hyvin. Dira oli hieman levoton pe-la päivinä eikä enää viihtynyt pentulaatikossa. No levottomuuden syyksi selvisi nälkä! Nyt on sitten mamman ruokavaliota säädetty edelleen tuhdimmaksi ja taas on rauha maassa. Dirahan on aivan uskomattoman hyvässä kunnossa! Se olisi ihan valmis lähtemään kisaradoille juoksemaan. Mutta nyt taidetaan kuitenkin tyytyä vain takapihalla pallon perässä juoksemiseen.

Kasvua pennuilla on tapahtunut seuraavanlaisesti ensimmäisen viikon aikana:

(1. paino syntymäpaino, 2. paino 7vrk iässä)

Pentu 1: 190g –  381g

Pentu 2: 353g – 634g

Pentu 3: 284g – 542g

Pentu 4: 291g – 565g

Pentu 5: 288g – 573g

 

Kuvaussessio voi olla väsyttävää puuhaa.

Pennut 3 vrk

Pennut syövät ja nukkuvat. Pentulaatikossa on hiljaista ja välillä käy tyytyväinen tuhina. Kaikki on siis niin kuin pitääkin olla.

Pentujen kasvu on ollut huimaa ja tytöt alkavatkin olla pulskia pieniä marsuja. Pikkujätkä on aiheuttanut vähän huolta, kun ei paino meinannut lähteä nousuun, mutta nyt sekin jo kasvattaa painoaan erinomaisesti. Poika on pienin pentu, mikä meille on ikinä syntynyt, vain 190g. Pienestä koostaan huolimatta pikkutyyppi on hurjan sisukas kaveri; aina parhaalla tissillä ensimmäisenä, eikä yhtään jää tyttöjen jalkoihin.

Pentu 1, syntymäpaino 190g – 3vrk 239g = +49g, 26%

Pentu 2, syntymäpaino 353g – 3vrk 453g = +100g, 28%

Pentu 3, syntymäpaino 284g – 3vrk 407g = +123g, 43%

Pentu 4, syntymäpaino 291g – 3vrk 414g = +123g, 42%

Pentu 5, syntymäpaino 288g – 3vrk 408g = +120g,  42%

14.10.17 pennut ovat syntyneet!

Tuli siinä valvottua koko yö synnytystä odotellessa. Diran lämmöt laskivat tosiaan eilen puolilta päivin ja pysyivätkin alhaalla yli puolen yön. Yön mittaan ravattiin ulkona tiheään tahtiin ja Dira oli melko tuskainen.

Supistukset alkoivat n. 3.30 ja Dira rauhoittui pentulaatikkoon. 04.00 syntyi ensimmäinen pentu, pieni pikimusta poika 190g. Pian supistukset alkoivat uudelleen ja Dira teki kovasti töitä saadakseen 353g painavan mustan tytön maailmaan klo 04.50. Kolme seuraavaa syntyivät paljon helpommin ja Dirakin rauhoittui huomattavasti. Olin ihmeissäni kuinka levoton se oli kahden ensimmäisen synnyttyä, kun edellisessä synnytyksessä se oli viilipytty. Ei sillä, hommansa se hoiti silti mallikelpoisesti. 05.45 syntyi kolmas pentu; punainen tyttö 284g. 06.15 neljäs pentu; punainen tyttö 291g ja 06.50 homma oli valmis mustan nartun 288g myötä.

Hetken vielä odoteltiin, joskos bonuspentu vielä syntyisi, mutta heti viidennen putsattuaan Dira nukahti niin levollisesti, että saattoi päätellä, että pennut olivat tässä. Sitten pissalla ja pesulle ja koko konkkaronkka nukkumaan söpön tuhinan täyttäessä huoneen. <3