Olen kolmekymppinen koiraharrastaja ja kasvattaja. Leipätyöni on nykyisin unelma-ammatissani koirien parissa paimennuskouluttajana. Koiria ja koiraharrastuksia elämässäni on ollut aina, mutta se ensimmäinen oma harrastuskaveri Pähkä saapui perheeseemme vuonna 2004. Pähkän myötä kaikki vapaa-aikani on kulunut erinäisten koiraharrastusten parissa, niin treenaten kuin toimien koulutusohjaajanakin. Jos harrastukset veivät mennessään, niin veivät australianpaimenkoiratkin ja jo vuonna 2005 asteli Nootti perheeseemme. Pähkän ja Nootin kanssa on treenattu agilityä, hakua, jälkeä, tokoa ja raunioita. Joskin kaksijalkaisen perheenlisäyksen myötä lajien kirjo on vähentynyt huomattavasti. Nykyisin päälajini koirieni kanssa ovat agility ja paimennus.
Vuonna 2010 syntyi ensimmäinen kasvattamani pentue. Olin jo valmiiksi päättänyt, että tästä pentueesta jää pentu kotiin. Sen piti olla narttu, mutta toisin kävi ja valitsin Vängän, ensimmäisen urokseni. Vängän kanssa harrastamme agilityä. Hakuharrastus jäi kiireisen perhearjen myötä. Samoihin aikoihin tutkin eurooppalaisten kasvattajien pentueita ja pentusuunnitelmia ja löysin Saksasta mielenkiintoisen pentueen. Yksi pennuista näytti juuri sellaiselta aussielta, mistä olin aina haaveillut. Se oli täysin punainen. Päätin heti, että tuo pentu on minun ja niin tuli pieni Huuti laumaamme. Huutin kanssa on treenattu jälkeä, tokoa, agilityä ja paimennusta. Neljä koiraa taloudessamme on ehdoton maksimi, näin sanoin kauan, kunnes hups, varasin Hupsin. Suunnittelin jättäväni kotiin Huutin pennun, mutta Huuti ei yrityksistä huolimatta tullut tiineeksi. Viimeisen yrityksen ja tyhjän ultran jälkeen varasin samana iltana pennun Itävallasta. Siitä tuli sitten Hups! Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä on laumaamme liittynyt tyttäreni Aada koiraksi Pöö. Kuka hullu hankkii käyttölinjaisen aussien 9 vuotiaalle tytölle? Noo… Pähkähullu tietenkin! Päivääkään en ole katunut tätä päätöstä. Tämä parivaljakko on aivan uskomaton! Kesällä 2020 kotiin jäi Hupsin tytär Oho. Kesäkuussa 2021 meille syntyi yhteistyöpentue Mi Sombra kennelin kanssa. Ei ollut aikomustakaan jättää pentua kotiin, mutta yksi musta poika vei sydämeni jo kolmen viikon ikäisenä. Niin kotiin jäi kasvamaan Kappas, joka toivottavasti täyttää työkaverin saappaat vielä joku päivä. Vuosien odotuksen jälkeen lokakuussa 2021 Amerikasta saapui pieni blue merle tyttö Fairoak’s kennelistä. Hän on nimeltään Miks ja hän on tyttäreni Stiinan koira.
Olen ollut onnekas ja saanut matkan varrelta loistavia yhteistyökumppaneita ja luottoystäviä, joiden luona ja omistuksessa suurin osa jalostuskoiristani asuu.
Ennen kaikkea koiramme ovat rakastettuja perheenjäseniä. Koirien ja allekirjoittaneen lisäksi perheeseemme kuuluu, mieheni Jussi, tyttäremme Aada 13v. ja Stiina 10v. ja poikamme Eino 8v. Koirien lisäksi karvaisen lauman jatkeena elelevät kaksi maatiaiskissaa Metku ja Koukku. Kaikenkarvainen perheemme asuu omakotitalossa lähes Seinäjoen keskustassa. Tämän lauman ja asuinpaikkamme myötä koiramme ja tulevat kasvattini ovat siis tottuneet pienestä pitäen elämän menoon. Vuosien varrella meillä on asunut myös muutama huostaanotettu koira sijaiskodissa.
Kasvattajakurssin olen käynyt vuonna 2006. Kasvatan australianpaimenkoiria pienimuotoisesti. Tärkeimpinä asioina kasvatustyössäni pidän terveyttä ja käyttöominaisuuksia, kuitenkaan rotumääritelmää unohtamatta. Kasvatustyöni tavoitteena on terve, aktiivinen, hyvän toimintakyvyn omaava, vietikäs ja kaunis (ulkomuototuomarit voivat olla kauneusihanteestani erimieltä) australianpaimenkoira.
Paimennus on vienyt totaalisesti sydämeni. Mikä sen hienompaa kuin päästä tekemään sitä, mihin tämä rotu on luotu. Paimentamassa käydään lähellä ja kaukana mahdollisuuksien mukaan. ASCAn paimennuskokeet ovat kesän kohokohta. Paimennusviikonloppuja pyrin järjestämään myös kasvateilleni ja jalostuskoirieni omistajille mahdollisuuksien mukaan.
Jos olet kiinnostunut australianpaimenkoirista rotuna tai tulevista pentueistani, älä epäröi ottaa yhteyttä ja kysyä lisää tai tulla tutustumaan koiriini!
